Kodin elektroniikka

Tervetuloa sivustolleni, joka käsittelee älykotiasumisen suorastaan loputtomia mahdollisuuksia. Olen tehnyt työurani teollisen muotoilun ja etenkin elektronisten laitteiden parissa ja olen kiinnostunut niin työni kuin oman harrastuneisuutenikin kautta älykotikonseptista ja sen mukanaan tuomista, suorastaan rajattomista mahdollisuuksista. En parhaalla tahdollakaan tituleeraa itseäni varsinaiseksi älykoti-ekspertiksi, mutta kyseinen teema on mielestäni todella kiehtova. Toivon, että viihdyt sivustollani!

 

Älykotiasumisen suosion lisääntyminen

Älykotiasuminen tulee mitä suurimmalla todennäköisyydellä kasvattamaan tulevina vuosina suosiotaan räjähdysmäisesti, sillä hektisen arjen keskellä ihmiset arvostavat yhä enemmän palveluita jotka helpottavat käytännönasioiden hoitamista.

Mikäli rakennusvaiheessa asennetun älykodin kustannukset saadaan pidettyä maltillisina, on todennäköistä, ettei se jää ainoastaan pienen elitistisen piirin vaihtoehdoksi. On kiintoisaa visioida, että tulevaisuudessa esimerkiksi aurinkoenergiaa hyödyntävät aurinkopaneelit ja älykotijärjestelmä tuntuisivat itsestään selviltä ratkaisuilta rakennusvaiheessa.

Myös Suomessa on useita palveluntarjoajia, joiden ansiosta kuluttajalla on mahdollisuus vertailla hintoja ja valita juuri omaan taloonsa parhaiten soveltuva vaihtoehto.

 

Paljon matkustava asukas arvostaa kenties enemmän murtohälytysjärjestelmän luotettavuutta sekä sitä, että esimerkiksi mahdolliseen vesivahinkoon on varauduttu parhaalla mahdollisella tavalla siten, että vedentulo katkeaa automaattisesti vesivahingon sattuessa.

Älykotia suunniteltaessa ja budjettia laatiessa on syytä ottaen huomioon se, mitkä palvelut ja ominaisuudet vaikuttavat oikeasti tarpeellisilta ja välttämättömiltä. Mikäli budjetti ei ole ongelma, voi kotiinsa saada todella laajan ja monipuolisen palvelupaketin.

 

Kodin turvallisuutta on mahdollista parantaa monipuolisella hälytysjärjestelmällä, johon on mahdollista liittää kodin lukitusjärjestelmän lisäksi muun muassa tulipalo, vesivuoto sekä kameravalvonta. Palvelun avulla ilmoitus vahingosta menee asukkaan lisäksi tarvittaessa myös hätäkeskukseen, josta asian selvittely hoituu eteenpäin. Mikäli talostaan haluaa todella turvallisen, voi ovia, ikkunoita ja pihaa valvoa liiketunnistimien avulla.

kodin-elektroniikka

Kodin elektroniikka ja älykotiasumisen pioneerit

Kodin elektroniikkaa pohdittaessa huomaamme, että jo muutama vuosikymmen sitten käytössä oli teknisiä ratkaisuja, joita voi pitää jonkinnäköisenä alkusoittona älykotikäsitteelle.

Eräänlaisena älykotikonseptin varhaisversiona voi pitää muun muassa ajastinjärjestelmää, jonka avulla esimerkiksi katoksessa tolppapistokkeessa olleen auton lämmittimen saattoi ohjelmoida käynnistymään ennen töihin lähtöä ilman, että lämmitin surisi turhaan koko yötä. Tai sitä, kuinka VHS-nauhuri hurahti tiettyyn aikaan nauhoittamaan ajastettua ohjelmaa. Nauhureista oli saatavilla myös viivakoodeja tai numerosarjoja hyödyntävä versio, jonka avulla nauhoitus käynnistyi oikeaan aikaan myös siinä tapauksessa, että taltioitavaksi ajateltu ohjelma alkoi syystä tai toisesta ilmoitettua lähetysaikaa myöhemmin.

Samaan kategoriaan voi luokitella myös muutama vuosi sitten todella suosittuja olleet ajastettavat kahvinkeittimet. Myöskin tulipaloriskiä on voinut pienentää esimerkiksi automaattisesti sammuvalla hellalla, silitysraudalla tai vaikkapa kahvinkeittimellä. Samoin suosittu tapaa ajastaa kotiin syttyviä valoja esimerkiksi loman aikana on ollut yleisesti käytössä murtovarkaiden välttämiseksi.
Valitettavasti myös lintukotomaisessa kotimaassamme yhä useampi suomalainen katsoo nykyisin tarpeelliseksi suojata asuntonsa tai kesäasuntonsa murtohälyttimellä.
Casinoheroes on on panostanut automatisoituun turvallisuuteen. Heidän koko toimistonsa suojattu automaattisesti sammuvilla sähkölaitteilla. 

Suoraviivaisuus kunniaan

Olen ammatiltani teollinen muotoilija ja niin opintojeni, työni kuin elämäntapanikin vuoksi hahmotan maailmaa pitkälle funktionaalisuuden ja käyttäjäystävällisyyden kautta. Tämä liittyy omalta osaltaan siihen, että keskityin työssäni vuosikausien ajan nimenomaan käytettävyyden optimointiin ja käyttäjäystävällisyyden parantamiseen. Olen sitä mieltä, että kotia ei kannata kuormittaa turhanpäiväisillä teknisillä ratkaisuilla, mutta arkea voi helpottaa tietyillä tarkoin harkituilla valinnoilla. Kodin elektroniikkaa ei kannata haalia kaksin käsin, sillä monet laitteet ovat aikamoista ongelmajätettä. Olenkin pyrkinyt omissa suunnitelmissani ja ratkaisuissani mahdollisimman pitkälle menevään ekologisuuteen.

Älykotia mietittäessä on syytä lähteä liikkeelle siitä, mitä palveluita itse todella tarvitsee. Hyvä puoli on se, että jokaiseen taloon on mahdollista räätälöidä yksilöllinen palvelupaketti, joka sopii nimenomaan kyseisessä paikassa asuvien ihmisten tarpeisiin parhaalla mahdollisella tavalla.